Alkuvuodesta ylitin itseni. Lähdin yksin Afrikkaan. Kaamoksen keskellä kaipuu auringonvaloon oli niin suuri, että heitin syrjään huolet reissuseuran puuttumisesta ja päätin lähteä lataamaan akkuja vaikka sitten yksin. Päätös oli paras pitkään aikaan. Ajatukset tuulettuivat samalla kun pohjois-Tansanian savannituuli hulmutti hiuksia. Sansibarilla tutustuin aiempaa paremmin siihen, millä tavalla haluan matkustaa.
Unohtumattomia kokemuksia safarilla
Tansanian matkani the juttu oli päästä safarille. Safariyritysten valikoimista valitsin pisimmän safarimatkan, jota haluamalleni ajankohdalle tarjottiin. Vietin lopulta safarilla kuusi päivää, vaikka olin toivonut hieman pidempää matkaa. Jälkikäteen voin todeta, että tuo aika oli aivan riittävä. Viimeisenä päivänä alkoi jo näkyä pientä turnausväsymystä. Vaikka eri kansallispuistojen välillä oli paljon vaihtelua ja viimeisenä kohteenani oli reissuseurani hehkuttama Tarangiren kansallispuisto, eivät viimeiset päivät tuntuneet enää tarjoavan niin sykähdyttäviä kokemuksia kuin ensimmäiset safaripäivät.
Safarini käynnistyi kuuluisasta Serengetistä. Lähdin aamulla Arushan kaupungista heti auringon noustua ja parin tunnin ajomatkan jälkeen tapasin muun safariryhmän leirintäalueella Lake Manyaran lähellä. Viiden hengen ryhmästämme kolme oli aloittanut safarin jo edellisenä päivänä Tarangirestä ja yksi oli ehtinyt jo käydä pyörähtämässä Kenian puolella Masai Marassa. Aamiaisen ja auton pakkaamisen jälkeen aloitimme muutaman tunnin ajomatkan kohti Serengetiä. Muistan varmasti ikuisesti sen tunteen, kun vielä Ngorongoron mäkisillä teillä näimme ensimmäiset seeprat ja kirahvin.
Serengetin kansallispuisto
Vietimme Serengetissä kaksi vuorokautta. Ensimmäisenä iltapäivänä onnistuimme jo bongaamaan gepardin sekä kymmenkunta leijonaa. Puhumattakaan niistä tuhansista seeproista ja gnuista, jotka täplittivät savannia kauas taivaanrantaan saakka. Serengetin ja Masai Maran välillä kiertävä laiduntavien eläinten suuri vaellus oli nyt alkuvuodesta Tansanian puolella. Oli sanoinkuvaamaton kokemus laskeutua Serengetin tasangoille, kun eläimiä riitti silmänkantamattomiin, katsoit ihan mihin suuntaan tahansa.
Toisaalta tuo eläinten keskelle humpsahtaminen antoi vähän vääristetyn kuvan safarista. Seuraavien päivien aikana saatoimme ajaa tunteja halki Serengetin näkemättä ainuttakaan nisäkästä. Nautin kuitenkin myös noista hetkistä. Oli mielettömän vapauttavaa nojailla safariauton katon reunaan, kun tuuli humisi korvissa ja laakeat tasangot levittäytyivät ympärille. Tuollaisina hetkinä tunsin, että tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Juuri tällaisia hetkiä haluan kokea.
Serengetissä koimme myös afrikkalaisen ukkosmyrskyn. Illan hämärtyessä taivas repesi ja ukkonen jyrisi ympärillä. Myöhemmin illalla sade onneksi loppui, mutta ukkonen jatkoi raivoamistaan. Oli käsittämätöntä seistä yksin pimeässä ja katsella kun taivaanranta välähti yhtäkkiä kirkkaaksi. Vasemmalla, oikealla, keskellä, vasemmalla… Salamat välähtelivät muutaman sekunnin välein piirtäen milloin minkäkin puun ääriviivat esille.
Ngorongoron suojelualue
Parin päivän jälkeen matkamme jatkui täysin erilaiseen ympäristöön. Serengetin laajoilta tasangoilta sukelsimme Ngorongoron kraaterin syleilyyn. Ngorongoron parikymmentä kilometriä halkaisijaltaan oleva kraateri on syntynyt aikoinaan tulivuoren romahdettua. Nyt tuo laakso on kuin Muumien Salainen laakso, johon Muumimamma matkusti Nuuskamuikkusen kanssa. Ngorongoro on kuin oma kuplansa ympäröivän maailman keskellä.
Ngorongorossa ei ole mahdollista kohdata kaikkia eläimiä, sillä esimerkiksi kirahvit eivät pysty kiipeämään kraaterin jyrkkiä rinteitä. Ngorongoro on kuitenkin Tansanian paras paikka nähdä äärimmäisen uhanalaisia mustasarvikuonoja. Serengetissä olimme jo nähneet safaribongaajien Big Fiven (leijona, elefantti, leopardi, sarvikuono ja puhveli) tavoitteesta neljä eläintä, mutta sarvikuonot olivat hyvistä bongausyrityksistä huolimatta pysyneet vielä piilossa. Ngorongorossa odotus palkittiin, ja näimme kraaterissa kaksi mustasarvikuonoa.
Lake Manyaran kansallispuisto
Perinteisempien safarikohteiden jälkeen sukelsimme taas erilaiseen puistoon. Siinä missä Serengeti ja Ngorongoro tarjosivat enemmän tai vähemmän laakeaa ja avointa ympäristöä, Lake Manyaran kansallispuistossa uppoutuisimme trooppisen metsän siimekseen sekä suuren suolajärven rannalle.
Kovin pitkälle kansallispuiston porteista ei tarvinnut ajaa, kun bongasimme jo ensimmäiset sinimarakatit (blue monkey) puiden lehvästöstä. Muutamia paviaanilaumoja olimme jo Serengetissäkin nähneet, mutta tämä päivä tulisi tarjoamaan varsinaisen apinakokemuksen. Lake Manyarassa et voi välttyä näkemästä sekä useita sinimarakatteja että käsittämättömän suuria paviaanilaumoja.
Lake Mayarassa sanotaan olevan 11 erilaista ekosysteemiä, ja sen kyllä huomasi. Välillä ajettiin viileässä metsän syleilyssä, välillä kuivalla pensaiden valtaamalla aukiolla. Kuivilta tasangoilta kurvattiin suolajärven rantaan ja yhtäkkiä löysimme itsemme kuumavesilähteen ääreltä.
Kyllä, kuumavesilähteen. Tansaniassa on yksi harvoista itäisen Afrikan kuumavesilähteistä. Vuoren rinteestä pulppuava vesi virtaa kohti Manyaran suolavesijärveä ja värittää rinteeseen keltaisen ja oranssin sävyissä hohtavan alueen. Hetken aikaa tunsin olevani jälleen Yellowstonesssa, ihmettelemässä erivärisiä bakteerimattoja.
Tarangiren kansallispuisto
Safarin viimeinen kohde oli Tarangiren kansallispuisto, joka on tunnettu lukuisista norsulaumoistaan ja vettä varastoivista turpeista baobab-puista (apinanleipäpuista). Tarangiressa pääsin myös kokeilemaan, miltä tuntuisi olla privaattisafarilla. Viiden hengen porukastamme suurin osa oli jäänyt pois matkasta jo aiemmin, ja jo Lake Manyarassa meitä oli safariautossa jäljellä vain kaksi matkailijaa. Edellisenä iltana tämä viimeinenkin matkakumppanini oli lähtenyt kotiin, joten Tarangireen matkasin oppaani kanssa kahden. Vihdoinkin sain liikkua autossa aivan miten halusin ja hakea parhaat kuvakulmat joutumatta väistelemään muita. Toisaalta oli myös hieman tylsää, kun uusista eläinbongauksista ei voinut hihkua kenellekään.
Yritin hillitä ennakko-odotuksiani, mutta silti mielikuvani Tarangireä kohtaan oli aika kova. Monet olivat kehuneet puistoa kaikkein kauneimmaksi maisemiltaan, puhumattakaan norsujen valtavista määristä. Kyllähän maisemat olivat hienot, mutta olin silti ehkä odottanut jotain vielä hienompaa. Mutta norsuja, niitä riitti. Ehkä Tarangiren parasta antia olivat pienet vauvanorsut, joita näimme useampia. Nuorin norsuista oli oppaan arvion mukaan vain muutaman kuukauden ikäinen. Voi sitä suloisuutta!
Perinteinen turistiloma Sansibarin maustesaarella
Antoisan, mutta myös rankan safarin jälkeen hyppäsin lentokoneeseen ja suuntasin kohti Tansanian rannikkoa ja Sansibaria. Olin varannut viikon rantalomailuun sekä saaren kiertämiseen. Omatoimimatkailijan tavoistani poiketen valitsin hotellikseni resortin, joka järjesti retkiä jokaisena päivänä. Yksinmatkailijana oli helppoa hypätä hotellin järjestämälle retkelle, jossa oli aina muitakin jakamassa kustannuksia.
Retkillä kävimme tutustumassa sansibarilaiseen mauste- ja hedelmätilaan, pääsimme kiertelemään Stone Townin vanhan kaupungin kujille, jatkoimme Tansanian matkan eläinteemaa Jozani Chwaka -kansallispuiston uhanalaisten apinoiden, sansibaringueretsojen parissa ja kävimme kammottavan epäonnisella snorklausmatkalla sekä veneretkellä tapaamassa delfiinejä.
Näiden aktiviteettien lisäksi retket sisälsivät toki myös rantalomailua. Hotellin oma ranta ei ollut kovinkaan kummoinen, joten retkillä vietimme useita tunteja Sansibarin parhaimmilla rannoilla. Turkoosien vesien äärellä oli ihanaa päästä levähtämään, mutta minusta ei totta vie ole kuluttamaan tuntitolkulla aikaa rannalla. Näinä hetkinä omatoimimatkailun vapauteen tottunut persoonani nosti päätään ja kapinoi sitä vastaan, että olin jumissa rannalla, vaikka olisin mieluummin tehnyt jotakin muuta.
Yksin naisena Afrikassa
Millaista oli matkustaa Tansaniassa yksin, ja vieläpä naisena? Olin muotoillut matkan melko helpoksi: ensimmäisen viikon olin aika hyvin safarijärjestäjän hoivissa ja Sansibarilla tein kiertelyn helpoksi valmiiden retkien avulla. Uskaltauduin kuitenkin myös tutustumaan Afrikkaan ihan itsekseni. Käytännössä tämä oli mahdollista kylissä ja kaupungeissa.
Kiertelin katuja itsekseni Mto wa Mbun kylässä, jossa Lakea Manyaran läheinen leirintäalueemme sijaitsi. Lisäksi vietin yhden aamupäivän pohjois-Tansanian safaripääkaupungissa Arushassa ja kävin eksyilemässä Sansibarilla Stone Townin kujilla kaukana turistikeskittymistä.
Ihan omassa rauhassani en näihin paikkoihin kuitenkaan saanut tutustua. Mto wa Mbun kylänraitilla sain vähän väliä vastailla paikallisten Jambo-tervehdyksiin, jotka välillä tuntuivat jopa vähän ahdistavilta. Arushan suuremmassa kaupungissa oli jatkuvasti joku lyöttäytymässä seuraan, halusi esitellä kaupunkia ja lopulta yritti myydä jotakin. Arushassa tunsin oloni melko turvalliseksi, mutta näiden hännystelijöiden vuoksi kaupungilla kiertely oli todella raskasta.
Kumpaankaan näistä paikoista en viitsinyt ottaa järkkäriä mukaan, vaan hoidin kuvaamisen kännykän ja GoPron avulla. Valokuvaaminen ja muu turisteilu tuntui aika kiusalliselta, sillä kummassakaan paikassa en nähnyt ainuttakaan toista valkoihoista.
Sansibarin Stone Townissa minulla sentään oli järkkäri mukana. Vanhan kaupungin sokkeloisilla kujilla sain kuljeskella melko rauhassa. Jonkin yksittäisen huudon kuulin, mutta muuten paikalliset suhtautuivat minuun varsin positiivisesti tai neutraalisti. Olin lukenut kauhukertomuksia turisteihin kohdistuvista asenteista, mutta itse koin tunnelman melko leppoisaksi.
Rohkenisitko lähteä soolomatkalle?
Ennen matkaa pohdin lukuisia vaihtoehtoja, minne olisi helppo matkustaa yksin. Avasin tuolloin ajatuksiani myös blogiin. Tämän ensimmäisen “kunnollisen” soolomatkani jälkeen voin todeta saman kuin monet vannoutuneet yksinmatkaajat. Ota ja lähde. Kokeile yksin matkustamista rohkeasti. Vaihtoehtoja sopiviksi kohteiksi on loputtomasti, ja jos Thaimaan kaltaiset perinteiset soolomatkakohteet eivät kiinnosta, laajenna kohdevaihtoehtoja rohkeasti. Todistetusti soolomatkailija pärjää mainiosti myös Afrikassa.
Seuraatko Suunnaton-blogia myös sosiaalisessa mediassa?
Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi
Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi, Blogipolku ja Bloglovin’
52 Kommenttia
Vau! Ensinnäkin hienoa, että oot uskaltanut lähteä itsekseen Afrikkaan. Mie oon monesti asiaa miettinyt, mutta jotenkin ajatus soolomatkasta ei tunnu kuitenkaan riittävän turvalliselta, vaikkakin siun opeilla se kuulostaa aivan tehtävältä. Toisekseen mitä kuvia! Tansania ja juurikin nuo siun vierailemat paikat keikkuvat omallakin to do -listalla, sitten joskus… Onneksi matkakuumetta voi hillitä (tai villitä?) muiden matkoista lukemalla. 🙂
Kiitos Katariina! Ihanaa, jos onnistuin edes vähän rohkaisemaan soolomatkalle 🙂 Se oli yllättävän helppoa ja turvallisen oloista Tansaniassakin.
Jee, vihdoin Afrikka -postaus! Aivan mielettömän hienoja kuvia olet ottanut. Näyttää kyllä upeilta nuo kaikki pohjoisen puistot. Ne eläinlaumat Serengetissä on varmaan ihan uskomatonta. Sellaista me ei olla koskaan vielä nähty, vaikka toki joskus on esim. tosi isoja puhvelilaumoja tullut vastaan.
Kiitos Elina! Oli hauska kierrellä pohjoisen puistoja samalla muistellen, miltä etelä-Tansanian puistot on teidän kuvissanne näyttäneet. Serengetin laumat olivat tosiaankin näkemisen arvoisia, ja tekivät puistosta vielä omalaatuisemman kuin se olisi ilman niitä ollut.
Hienoja kuvia! Haaveilen pääseväni isompaan luonnonpuistoon, kuten juuri Serengetiin, koska olen käynyt vain päiväretkellä Mikumissa. Minäkään en jaksa kauaa makoilla rannalla, mutta rakastan kävelyitä rantavedessä. Sanzibarilla majoituimme Nungwin lähellä ja kävelyä Nungwiin ja takaisin tuli varmaan 3-4km ja nautin kullä joka hetkestä.
Kiitos Christa! Rantavedessä kävely saa äänen myös minulta 🙂
Ooh, ihania kuvia ja vitsit miten mieletön matka sinulla on ollut. Safarikohteet olivat tuttuja Serengetiä lukuunottamatta. Me ei gepardia nähty, mutta leijonia senkin edestä. Meidän reissuporukka hajosi viimeisenä päivänä, kun muut suuntasivat Sansibarille ja minä sekä yksi jamppa lähdettiin jo kotia kohti. Meillä oli Arushassa päivä aikaa ennen koneen lähtöä ja palkkasimme kävelyoppaan pariksi tunniksi. Kiertelimme Arushan katuja ja olimme ainoat valkoihoiset. Ilman opasta olisi tullut creepy-olo, vaikka meitä oli sentäs kaksi. Toivottavasti kirjoitat matkasta lisää. Afrikasta on aina kiva kuulla 🙂
Arushassa ei tosiaan näkynyt juuri lainkaan valkoihoisia. Oli hurja fiilis ensimmäistä kertaa ajaa lentokentältä läpi Arushan ja todeta, että eihän täällä ole ketään muuta valkoihoista…. Kaupungilla kävellessä taisin lopulta nähdä yhden tai kaksi.
Kävelyoppaan avulla sai varmasti olla paremmin rauhassa. Itseasiassa minultakin muut hännystelijät puuttuivat silloin, kun joku paikallinen oli jo lyöttäytynyt seuraan.
Ah, mitä paikkoja, mitä maisemia! Niin siisti kokonaisuus tuo matka – ihan mahtavaa, että lähdit yksin. Hienoa myös, että reissu onnistui noin hienosti ja sulle jäi fiilis, että yksin lähteminen kannatti. Joskus valmiit retket ovat ihan hyvä vaihtoehto, vaikka niissä voikin sitten olla mukana jotain, mikä ei itseä niin mahdottomasti kiinnosta.
Sanos muuta, jäi tosi hyvä fiilis yksin matkustamisesta. Valmiissa retkissä on tosiaan sekä hyvät että huonot puolensa. Joskus niiden avulla pääsee sellaisiin paikkoihin, joihin ei muuten tulisi lähdettyä tai muuten ei pääsisi, joten niilläkin on sijansa matkailussa.
Upeita kuvia! Kuuden päivän safarimatka kuulostaa kyllä melkoisen pitkältä – ainakin itsellä alkaisi varmaan olla jo turtuminen safareihin viimeisten päivien kohdalla. 😀
Kiitos Venla! Joo, kuusi päivää oli jo aika raskas, mutta meni toisaalta ihan hyvin, kun siihen oli ennalta varautunut.
Upeaa kuulla että reissusta jäi näin paljon hyviä muistoja! Tiesin kyllä jo etukäteen, että hyvin sä pärjäät 🙂 Tähän oli hyvin tiivistetty eri kansallispuistojen eroja. Kun en ole vielä koko Afrikassa käynyt, niin en ole oikeastaan tajunnut miten erilaisia nuo Tansanian alueet ovat keskenään.
Harmittaa kun uudet tekijänoikeuslait vei mennessään meidän kaikki Muumi-tallenteet. Tuo sun mainitsemasi jakso oli mun suosikki, mukavasti matkailun ja seikkailun tuntua 😀
Kiva kuulla 🙂 Voi ei, mitä teidän muumitallenteille kävi?! Mulla on vieläkin jossain jemmassa 12 vhs-kasettia, joissa on melkein kaikki muumijaksot ehkä ihan kaikkein uusimpia lukuunottamatta. Niitä vaan on enää vähän paha katsoa, kun ei tuota nauhuria enää löydy talosta…
Monilla taitaa olla sama ongelma vhs-kasettien kanssa 😀 Meillä oli kaikki jaksot tallennettuna Elisa Viihteeseen, kunnes uusi laki poisti sieltä kaikki yli 2 vuotta vanhat tallenteet. Sen kannalta onni, että lasten innokkain muumivaihe taitaa olla jo ohi 😀
Ou nou. No jos muumivaihe palaa ja saat jostain vhs-nauhurin, tiedät mistä saa kasetit lainaan 😀
Aivan upeita kuvia! Serengetille lähtisin itsekin mieluusti ja se olikin harkinnassa mutta lopulta päädyimme lähtemään Namibiaan.
Aiotko kirjoittaa matkan kuluista? Olisi kiinnostavaa kuulla minkälaisella hinnalla tällainen matka irtoaa, kun siihen tuntuu kuuluvankin hyvin kattavasti kaikenlaista.
Kiitos Anni! Namibiakin olisi varmasti ihana kohde – sitä itseasiassa eniten mietinkin ensimmäiseksi “oikean” Afrikan kohteekseni. Tarkoitus olisi jossain vaiheessa avata enemmänkin matkan kuluja – toivottavasti niistä olisi apua ja iloa 🙂
Vitsi, mä ihailen sun rohkeutta. Ihan yssikseen en uskaltais lähteä Afrikkaan. Oma safarikokemus on valmismatkasta Keniaan, johon sisältyi viikko safarilla. Safari oli mulle sellainen unohtumaton kokemus, mikä toivottavasti ei jää viimeiseksi. Vauvanorsut on muuten maailman hellyttävimpiä otuksia 🙂
Kiitos Annemaria! Sullakin on jo hyvin ehtinyt kerttyä safarikokemusta tuolla viikon Kenian safarilla. Se oli varmasti upea! Vauvanorsut on tosi lutuisia <3
Mua on jo pari vuotta vaivannut kova safari-kuume, eikä nämä sun upeat kuvat yhtään helpottaneet! Ehkä lakkaan odottamasta sopivaa hetkeä perhelomalle ja lähdenkin yksin 🙂 Kiitos kokemuksen jakamisesta ja tiedoista!
Yksin lähteminenkin on hyvä vaihtoehto 🙂 Kiva jos tästä oli iloa ja apua!
Ihailen sun rohkeuttasi lähteä yksin varsinkin Afrikkaan, jossa puhumistasi kauhutarinoista ei ole puutetta. Olimme juuri alkuvuodesta Etelä-Afrikassa ja kaikkialle en siellä yksin lähtisi. Tässä toisaalta huomaa tuon mantereen suuruuden kun jo yhteen valtioon sisältyy todella turvattomia sekä turvallisia alueita.
Tuntuu, että tällä hetkellä monet ovat kirjoittaneet soolomatkoista – se on itselläkin tulevaisuudessa suunnitelmissa. Aikaisemmin Roomassa yksin käyneenä, reissu oli vapauttava ja hyvin erilainen kuin miehen, ystävien tai perheen kanssa tehdyt reissut.
Etelä-Afrikasta mullakin on hieman epävarmempi olo. Kapkaupunkiin ehkä voisi lähteäkin itsekseen, mutta muille alueille en välttämättä. En siis siellä ole koskaan käynyt, mutta selvittelin Etelä-Afrikkaakin nyt yhtenä vaihtoehtoisena kohteena.
Soolomatkat on tosiaan nyt olleet aika paljon esillä. Ihanaa, sillä se varmasti kannustaa monia kokeilemaan matkailua myös yksin! Soolomatkalla fiilis on tosiaan hieman erilainen. Vaikka siinäkin on huonot puolensa, niin tunne on jotekin vapaampi.
Voi minkä Afrikka-kuumeen tämä juttu nostattikaan! Oli todella mielenkiintoista lukea sinun kokemuksia ja vieläpä soolomatkailijana. Afrikka on itselleni vielä vieras maanosa, mutta matka sinne on suunnitelmissa jo ihan lähivuosina. Ykköshaaveena olisi juurikin nuo safarit, mutta tarjontaa tuntuu olevan runsaasti ja hyvin erilaisia. Täytyy tutustua asiaan tarkemmin sitten kun reissu olisi ajankohtainen! 🙂
Kiva kuulla! Safarin päättäminen ei tosiaan ole helppoa, kun safarin tekotapoja on niin monta erilaista ja mahdollisia kohteitakin jopa ihan liiaksi asti. Mahtavaa, että reissu on jo jollain tasolla suunnitteilla!
Oih, miten nostithaan mun Afrikka-kuumetta. Kuusi päivää safarilla on pitkä aika. Kun ekaa kertaa lähtee, ajattelee helposti, että kyllähän minä eläimiä jaksan vaikka kolme viikkoa, mutta kyllä siinä turnausväsymystä tosiaan alkaa olla. Oma ensimmäinen safarikokemukseni oli Kenia + Sanzibar. Tansaniaan tekisi mieleni kyllä myös, ja sitten olen haaveillut overland truckista jossain Namibian tienoilla, mutta pelkään sittenkin olevani liian kermaperse siihen hommaan. 🙂
Juuri näin, ennakkoon tuntui, että kyllähän siellä safarilla jaksaa olla vaikka kuinka ja kauan. Ja olihan se toki ihanaa! Mutta jossain vaiheessa into ei olekaan enää ihan niin suurta.
Overland truck voisi olla myös aika mielenkiintoinen kokemus. Safarille en ehkä sellaisella lähtisi, mutta muuten se voisi olla aika hauska tapa kulkea halki Afrikan.
Tuollainen safari olisi aivan u-nel-ma. Odotan niin sitä, että meidän lapsonen kasvaa vähän isommaksi ja päästään tekemään tuollaisia aktiivilomia eksoottisiin kohteisiin. Ei paljoa eläintarhat vedä vertoja sille, että näkee noita upeita olentoja omassa luonnollisessa elinympäristössään!
Sanopas muuta. On se vaan hienoa nähdä eläimiä omassa elinympäristössään. Tämän jälkeen ei paljoa innosta nähdä leijonia makoilemassa eläintarhan häkissä.
Mun sisareni on ollut kuusi kertaa Tansaniassa safarilla ja joka kerta käsittääkseni eri luonnonpuistossa. Hän jaksaa hehkuttaa noita pitkiä safareita, mutta itse en kyllä montaa päivää välttämättä haluaisia puskia kiertää. kuten sanoit, rupeaisi turnausväsymys varmasti vaivaamaan…
Sansibarista hänellä oli viimeksi hauska kokemus. Siellä oli vaalit ja mistään ei saanut olutta moneen päivään. Siivooja sitten salakuljetti heille olutta huoneeseen sopuhintaan . Pullot piti ehdottomasti piilottaa (jos joku muu kävisi huoneessa) ja siivooja sitten ne huoneesta hoiti pois.
Aika hauska oluen salakuljetus! Mutta siinäpä vasta tansanialaisten safarikohteiden ekspertti. Tuolla määrällä alkaa jo varmasti tuntemaan puistot ja eläimet tosi hyvin.
Vau, Serengetin safari on yksi unelmistani. Näistä kuvistasi ja teksteistäsi välittyy upeasti kokemuksesi ja tunnelmat. Kiitos niistä. Annan kyllä soolomatkasta tuonne kymmenen pistettä! Olet rohkea 🙂
Ihana kommentti! Kiitos Eeva!
Tansaniassa kävimme aikoinaan sisarentyttäreni, tuolloin n. 15v, kanssa ja kiersimme nuo samat puistot, joista Sinullakin oli mitä ihanampia kuvia! Vaikka Tansania varmaan soolonakin on hieno, niin pidimme kyllä siitä, että olimme omassa porukassa ja saatoimme vitsailla keskenämme eläimiä bongatessamme ja muistella yhdessä juttuja niin iltaisin lodgeissa kuin matkan jälkeenkin.
Porukassa matkustamisessa on varmasti nuo hyvät puolet. Oli mukava, että minullakin oli safarilla matkaseuraa, vaikka en heitä ennestään tuntenutkaan. Safarin aikana oli kiva osoitella toisille bongauksia ja jutella niistä illallisella. Vaikka tokikaan se ei ole sama asia kuin tuttujen kanssa, jolloin matkaa voisi muistella myös jälkikäteen. Viimeisenä päivänä olin safarilla yksin, ja vaikka oli mukava saada koko auto itselleen, silloin huomasi sen, että eläinbongauksista olisi kiva intoilla yhdessä toisen kanssa.
Ei voi kyllä muuta sanoa, että ihan todella upea kokemus on ollut sulla! Mä kävin elämäni ensimmäistä kertaa safarilla äsken päättyneen Sri Lankan reissulla ja jo pelkästään se safari oli wow. Nyt kun luin tämän ja katsoin noita upeita kuvia, tuli megawow -fiilis! Pikkuisen on itseäkin alkanut houkuttaa yksin reissuun lähteminen, tällainen sun reissu menisi kyllä – ei kävisi aika pitkäksi varmasti.
Tuollainen jaettu safari oli tosi hyvä tapa matkustaa yksin, koska kuitenkin seuraa oli koko ajan tarjolla. Vähän etukäteen pelkäsin, että osunko samaan autoon joko jonkun railakkaan kaveriporukan kanssa tai saanko seurakseni perheen, joka ei puhu saaakaan englantia. Onneksi matkaseuran kanssa kävi tosi hyvä tuuri, ja oltiin kaikki aika samantyyppisiä ja myös yhteinen kieli löytyi.
Tansania on suosikkikohteitamme. Olemme olleet siellä muutaman kerran ja niiden kokemuksien pohjalta rohkenen heittää luonnonpuistojen joukkoon Ruahan, joka erinomainen paikka. Hienon kokonaisuuden olet kirjoitellut. Kiitos.
Kitos Asko! Ruaha ja muutkin etelä-Tansanian puistot voisivat olla hyvä kokemus myös.
Voi miten ihania kuvia, maisemia ja eläimiä! Safarikuume on ollut täällä korkealla jo pitkään ja pian pääsen käymään Krugerin kansallispuistossa Etelä-Afrikassa. Oli mukava lukea sun ajatuksia ja kokemuksia. Olen miettinyt paljon kuinka monta päivää on sopiva aika, millaisissa paikoissa yöpyä ja mennäkö omatoimisesti vai järjestetyllä safarilla. Kruger on siitä hauska, että siellä pystyy näkemään paljon myös omatoimisesti, mutta toisaalta oppaat varmasti tietävät paremmin kuin jos itse ajaa vain kartan kanssa ympäri. Kuulostaa kyllä hienolta tämä sun reissu!
Kiitos! Krugerin kansallispuisto olisi kiva päästä joskus näkemään. Omatoiminen safari siellä kiinnostaisi kovasti, ja juttujen perusteella eläimiä näkee siellä tosi helposti. Sulla tulee varmasti hieno safari Krugerissa!
Olipa mahtava postaus. Itse en ainakaan vielä ole uskaltautunut lähteä Afrikkaan yksin, mutta safari matkanjärjestäjän kanssa voisi olla ensimmäinen etappi. Kuvat safarilta olivat aivan upeita. Millä kameralla ja objektiivilla kuvaat? Itsellä on Canon 5D, mutta se on pirun painava pitää mukana.
Kiitos Sandra! Tansaniassa mulla oli mukana Canonin 760D ja vähän vanhempi 1000D. Objektiiveista käytin safarilla Canon EF 200mm f/2.8L II USM yhdistettynä 1,4x telejatkeeseen ja Sigman 17-70mm F/2.8-4.5 DC Macroa. Sansibarilla oli käytössä vain 760D ja tuo Sigman putki.
Mä olen haaveillut Canonin täyskennoisista, mutta juuri tuo iso ja painava koko on saanut toistaiseksi luopumaan niistä ja jopa seiskasta.
Ei vitsi, mikä matka! Aivan uuber-upea! <3 Ja niin ihanasti kuvasit noita hetkia vaikkapa siellä autossa, kun tuuli hulmuttaa tukkaa ja ympärillä on safarin upeat maisemat. Ja ihanan rohkeasti lähdit Afrikkaan yksin toteuttamaan tän unelman. Se on niin totta, että yksin matkustaminen kannattaa, pitäisi varmaan itsekin lähteä jonnekin taas pitkästä aikaa yksin. Se tekisi varmasti niin hyvää. 🙂 Ps. täytyy näyttää miehelle tämä postaus, kun yritän myydä sille ideaa Tansanian-lomasta. 😛
Kiitos Sonja! <3 Yksin matkustamisessa on tosiaankin hyvät puolensa. Ihan mahtavaa, jos päädytte lähtemään Tansaniaan!
Hienoa, että lähdit. Kuusi päivää safarilla kuulostaa pitkältä ajalta. Kävin Ugandassa parin päivän safarilla ja muistelen silloin ajatelleeni, että se riitti sillä kertaa.
Kuudessa päivässä tosiaankin ehti nähdä paljon. Onneksi puistot ja ympäristö vaihtuivat melkein päivittäin, joten joka päivä oli jotakin uutta nähtävää.
Ihana teksti ja upeita kuvia!! <3__<3 Tässä tuli niin kova Tansania-kuume että oksat pois..! Tekisin varmaan samanlaisen yhdistelmämatkan safaria ja rentoilua resortissa, vaikutti täydelliseltä reissulta!
Kiitos Emilia!! Tuo oli tosiaan mainio yhdistelmä elämiä + seikkailua sekä leppoisampaa rantalomaa. Huippua, jos Tansania-kuume kasvoi 😉
Moikka! Oli mielenkiintoista lukea kirjoitustasi. Itse olen lähdössä reilu kuukauden päästä kuukaudeksi Tansaniaan yksin vapaaehtoistyöhön itse järkkäämääni kohteeseen ja suunnittelen sisällyttäväni siihen safariretken. Oliko käyttämäsi matkanjärjestäjä sattumoisin JM Tours? Valitettavasti ryhmiä ei tuolle ajalle ole, joten joutuisin safarille yksin ja pelkään hinnan nousevan kipukynnyksen yli. 🙁
Moikka! Kuulostaapa upealta! Vapaaehtoistyössä pääsee varmasti näkemään Tansaniaa paremmin paikallisten näkökulmasta.
Mä ostin safarin Meru Slopes and Tours:lta. Retken järjestäjä oli kuitenkin Sayari Tano Tours & Safaris. Monet safarifirmoista tekevät yhteistyötä siten, että yhdistelevät eri firmojen kautta tulevia matkailijoita yhdeksi ryhmäksi. Meidänkin 5 hlön porukassa kaikki olivat ostaneet safarinsa eri firmoista.
Privaattisafarit on tosiaankin tosi kalliita jaettuihin verrattuna. Kannattaa selailla eri safariyrityksiä ja kysellä niistä päivämääriä, matkaohjelmia ja hintoja. Mä käytin sopivien firmojen hakemisen SafariBookings-sivua (https://www.safaribookings.com/).
Toivottavasti löydät sopivan safarin! Käy ihmeessä kertomassa täällä tai somekanavien puolella, miten reissu onnistui 🙂 Olisi kiva kuulla!