Pallontallaajat.net
Valikko
Espanja

Valencian Las Fallas – räjähtävän mahtipontinen fiesta

maaliskuu 9, 2017

Yksi maailman mahtavimmista vuosittaisista juhlista alkaa olla taas käsillä. Pysytään siis vielä hetki Espanjassa ennen kuin palataan Jordanian matkajuttujen pariin.

Pauketta, liekkejä, musiikkia ja leppoisaa yhdessäoloa. Las Fallas on Valencian huikein tapahtuma. Fallasta vietetään maaliskuun puolen välin paikkeilla, ja fiesta kestää kokonaisuudessaan useamman viikon. Fallaksen alkuperä on epävarma, mutta yleisesti sen ajatelleen saaneen alkunsa 1700-luvulla, kun puusepät talven jälkeen keräsivät ylijäämätarpeet ja polttivat ne. Nykyajan Fallas on kuin vappu, juhannus, pääsiäinen, joulu ja uusi vuosi puserrettuna yhdeksi järisyttävän mahtavaksi juhlaksi. Jos Fallaksen kerran pääsee kokemaan, sen varmasti muistaa lopun ikäänsä. Tuota kokemusta on vaikea, ellei jopa mahdotonta, pukea sanoiksi, mutta yritetään siitä huolimatta.

Ilotulitukset ja mascletat

Fallakseen kuuluu olennaisena osana kaikenlainen pauke ja meteli, ruudinhajua unohtamatta. Jos paukkuaroilla lemmikeillä on vaikeuksia pärjätä Suomessa uuden vuoden ajan, täytyy lemmikinomistajien Fallaksen aikana lähteä maanpakoon. Valenciassa ei riitä, että pimeään aikaan ammuttaisiin ilotulitteita, päiväsaikaan sitä vasta paukkuukin. Fallas ei olisi mitään ilman mascletoja, jotka ovat ikäänkuin ilotulitteita ilman valoja ja välähdyksiä. Mascletoja ammutaan parin viikon aikana keskustassa joka päivä samaan aikaan. Mascletojen ääni kaikuu kivikaupungissa pitkälle, ja niiden äänen kuullessaan tietääkin aina, että kello on kaksi. Kun ääni kuuluu kilometrien päähän, voitte varmaan kuvitella, millainen meteli mascletasta lähtee paikanpäällä, keskellä korkeita kivitaloja. Se on jotain aivan käsittämätöntä. Viimeistään loppuhuipennuksen kohdalla tuntuu siltä, kuin sota olisi syttynyt. Ryminä tuntuu sydämessä ja heikompi alkaa jo huolestua terveytensä puolesta. Samaan aikaan aivan kauheaa ja mielettömän vaikuttavaa. Keskimäärin mascletat rymisevät 120 dB voimakkuudella. Kyllä siinä maa tärisee ja paineaalto tuntuu päästä varpaisiin. Mascletat ammutaan Plaza del Ayuntamientolla. Tori on usein täyteenpakkautunut, mutta viereisillä kaduilla pääsee kokemuksesta nauttimaan ihan yhtä hyvin. Yksittäisiä mascletoja voidaan ampua myös muualla kaupungissa, mm. rannalla.

Fallas, mascelta, Valencia, Espanja

Illan tullen ilotulitukset löytävät paikkansa. Myös ilotulituksia on viikkojen aikana useampia, mutta näyttävimmät ammutaan Turia-puistosta muutamana päivänä. Näiden spektaakkelien näkeminen voi olla kohtalokasta: kun olet nähnyt kuinka Valenciassa ammutaan rahaa ilmaan, eivät kotimaiset uudenvuodentekeleet tunnu enää missään.
Fallas, Valencia, Espanja, ilotulitus

Fallas, Valencia, Espanja, ilotulitus

Valot

Fiilis on hassu, kun jouluvalot roikkuvat paikallaan vielä helmikuussakin. Fallaksen aikaan valojen määrä lisääntyy eksponentiaalisesti ja niitä on lähes joka kadulla. Aivan pienimmät kadut on koristeltu valencianlippuköynnöksillä. Illalla on aika upeaa kävellä ympäri kaupunkia, kun tiheään ripustetut valkoiset, keltaiset, pinkit, siniset ja vihreät valot loistavat suorilla kaduilla lähes kilometrien päähän. Kulkiessaan huomaa aina, kun on siirtynyt uuden kaupunginosan alueelle. Jokaisella alueella kun on omansalaiset valot. Muutenkin kaupunginosien omien yhteisöjen merkitys korostuu Fallaksen aikana.

Fallas, valot, Valencia, Espanja

Fallas, valot, Valencia, Espanja

Fallat

Ehkä kaikkein tunnetuin osuus Fallaksessa on sen nimikkopatsaat, fallat. Falla on paperimassasta tehty, usein poliitikkoja tai muita julkisuuden hahmoja esittävä ironinen patsas. Alunalkujaan fallat ovat olleet vanhoista huonekaluista, matoista ja muista ylijäämätarpeista rakennettuja kyhäemiä. Nykyään niihin käytetään tuhansia euroja, useiden kuukasien työ, ja niiden tekijöinä on palkattuja ammattilaisia. Kaiken valtavan työmäärän ja rahanmenon jälkeen fallat seisovat kaiken kansan nähtävinä viikon verran, minkä jälkeen ne korkein liekein poltetaan tuhkaksi maaliskuun 19. päivän yönä.

Fallaksen aikaan eri puolille kaupunkia alkaa kohoamaan näitä erikoisia patsaita. Pienimmät ovat parimetrisiä ja suurimmat kohoavat kerrostalojen korkuisiksi. Jokaisella kaupunginosalla, barriolla, on oma fallansa. Aika usein vasinaisen fallan lisäksi tehdään myös pienempi lasten falla. Yhteensä falloja on noin 700, ja ne sijaitsevat yli 400 eri kadulla. Fallaksen aikaan kaupungilla on hauska kävellä, kun vähän väliä vastaan tulee mitä erikoisempia patsaita. Falloista halutaan tehdä mahdollisimman hienoja, sillä barriot  käyvät niiden välillä kovaa kilpailua. Yönä, jona fallat poltetaan, parhaat fallat säästetään yön viimeisiksi. Voittajafalla puolestaan säästetään Valencian fallas-museoon.

Fallas, falla, patsas, Espanja, Valencia

Fallas, falla, patsas, Espanja, Valencia
Fallas, falla, patsas, Espanja, Valencia

Fallas, falla, patsas, Espanja, Valencia

Fallas huipentuu la cremàan, yöhön, jona fallapatsaat poltetaan. Ympäri kaupunkia sijaitsevia patsaita poltetaan hieman eri aikoihin. Illan ja yön aikana onkin mahdollista nähdä monta polttoa, kun kiertelee kaupungin eri osissa. Fallan poltto alkaa paikallisilla mascletoilla. Kun erehtyy seisomaan lähellä tapahtumia, käskee itsesuojeluvaisto ottamaan vähän takapakkia, kun rytinä lähestyy ja viimeiset paukahdukset kuuluvat todella läheltä. Varsinainen poltto alkaa pitkällä polttolangalla, joka on varustettu räjähteillä. Räjähteet sytyttävät fallan suihkuamaan kipinöitä ja pian patsas on jo ilmiliekeissä. Fallat on usein sijoitettu katujen risteykseen, hyvin lähelle taloja. On ihme, ettei koko kaupunki pala poroksi, kun talojen seinät ja palmut ovat valtavien palavien kokkojen lähietäisyydellä. Paikalla on kyllä palokunnan väkeä, jotka ruiskuttavat vettä lähitalojen seiniin. Siitä huolimatta aika hurjan näköistä touhua. Vähitellen fallan kuumuus käy mielettömäksi! Kasvot hehkuvat vielä pitkään paikalta poistuttua.

Parhaat fallat säästetään yön viimeisiksi. Ainakin mun kokemusvuotenani yksi viimeisistä falloista oli Plaza del Ayuntamienton falla, joka poltettiin aamuyöllä yhden aikaan. Aukio on tupatentäynnä ihmisiä, jotka ovat tulleet katsomaan tuon valtavan patsaan polttamista, joten kovin lähelle sitä ei välttämättä pääse ihailemaan. Mutta kaukaakin katsottuna poltto on tosi vaikuttava. Ainakin kauempaa vaikutti siltä, että mascletojen sijaan täällä ammutaan ilotulituksia. Ne eivät tietenkään vedä vertoja Turian spektaakkeleille, mutta ovat kyllä ilotulituksen SM-kisojen veroisia. Pian falla jo roihahtaa tuleen, ja liekit roihuavat kymmenien metrien korkeuteen valtavan mustan savupilven saattelemana.
Fallas, falla, patsas, poltto, Espanja, Valencia

 

Fallerat

Kun fallas on muuten räiskettä, pauketta ja todellista fiestaa, on juhlalla myös arvokkaampi puoli. Se tulee esiin falleroiden kautta. Fallerat ovat paikallisiin perinneasuihin pukeutuneita naisia. Falleroiden tärkein tapahtuma on, kun kahden päivän aikana Plaza de la Virgenille rakennetaan kymmenien metrien korkuinen kukkapatsas. Tätä tapahtumaa varten kaupungin kaduilla kulkee falleroita loppumattomana kulkueena. Heitä osallistuukin tapahtumaan yli 100 000, joten ei ihme, että koko kaupunki tuntuu täyttyvän upeista puvuista.

Fallas, fallera, Espanja, Valencia, juhla, fiesta, kulkue

Fallas, fallera, Espanja, Valencia, juhla, fiesta

Falleroiden tärkein tapahtuma on kukkakulkue. Kahden päivän aikana Plaza de la Virgenille rakennetaan kymmenien metrien korkuinen kukkapatsas. Fallerat kulkevat kukkien kanssa kulkueina tuolle aukiolle, jossa he luovuttavat kukat ja jatkavat sen jälkeen takaisin omaan barrioonsa. Yhdellä jos toisellakin falleralla on kyynel silmäkulmassa. Varsin emotionaalinen ja merkittävä tapahtuma siis.

Kukkapatsaan pohjana on puukehikko, jossa seisoo kymmenkunta miestä. Patsasta lähdetään koristamaan yläosasta lähtien. Falleroiden tuomat neilikkakimput otetaan vastaan ja heitetään kehikolla odottaville miehille. Jo itse kukkakimppujen heittely on viihdyttävää katseltavaa. Vähitellen patsaan pehmeä ulkopinta alkaa muotoutua ja sen uskomaton kauneus paljastua. Kukkapatsas on suorastaan upea! Neitsyt Mariaa kuvaava patsasta koristaa loputon määrä neilikoita, ja niistä lähtevä tuoksu on huumaava.

Fallas, kukkapatsas

Fallas, kukkapatsas

Yhteisöllisyys

Fallaksen aikaan barrioiden, kaupunginosien, yhteisöllisyys paljastuu ulkopuolisellekin. Jokaiseen barrioon on pystytetty valtavan kokoisia valkoisia telttoja, joissa paikalliset yhteisöt viettävät milloin minkäkinlaista tapahtumaa. Milloin on pukukilpailuja, milloin sellaisia bileitä, että lähitalojen asukkaiden on aivan turha edes haaveilla menevänsä nukkumaan ennen aamuviittä. Aamukahdeksalta saakin jo herätä käsittämättömiin paukkuihin ja äänekkääseen torvisoittoon. Päivisin kokoonnutaan teltan ympärille valmistamaan paellaa ja nautiskelemaan juomia. Juhlaan tietenkin kuuluu myös paukkujen pamauttelu. Lapset heittelevät papatteja niin, että ohikulkija saa jalkojaan varoa. Keski-ikäiset räjäyttelevät puolestaan sellaisia pommeja, että lähitaloissa huonekalutkin tärähtelevät.

Lähikadut täyttyvät tunnusfleeceihinsä pukeutuneista valencialaisista ja upeisiin ja kalliisiin kansallispukuihin pukeutuneista falleroista. Yhdessä torvisoittokunnan kanssa fallerat marssivat paraatimaisesti ympäri omaa barriotaan useamman kerran päivässä.

Fallas, barrio, paellan valmistus, Espanja, Valencia, fiesta

Fallas, barrio, paella

Fallas, barrio, teltta, tapahtumateltta

Fallaksen ytimeen päästäänkin juuri barrioiden kautta. Fallas tuntuu olevan kovin yhteisöllinen juhla, jossa vietetään aikaa oman porukan kanssa. Järjestetään tapahtumia omassa teltassa ja tehdään paellaa suurissa pannuissa keskellä katua. Myöskään muuna aikana vuodesta ei jäädä vaille tekemistä: heti fallaksen jälkeen alkaa seuraavan vuoden fallapatsaan suunnittelu. Pitää valita patsaan aihe, päättää tekijöistä ja valvoa sen valmistumista.

Fallas, barrio

Ruoka

Paikalliset taitavat fallaksen aikaan elää lähinnä paellalla. Ympäri kaupunkia on katupiknikkejä, joissa valmistetaan tuota perinteistä valencialaista ruokaa. Paellapannut laitetaan tulille harva se päivä. Fallaksen aikaan katukuvaan ilmestyvät myös churro-kojut. Jälkiruoan ja välipalan virkaa toimittavat siis suklaan kanssa syötävät churrot ja buñuelot. Churrot ovat niitä kuuluisia espanjalaisia, etäisesti tippaleipää tai munkkia muistuttavia tikkuja tai lenkkejä, joita syödään hyvin, hyvin paksun kaakaon kanssa. Buñuelot puolestaan ovat munkkeja. Kummatkin valmistetaan varsin espanjalaiseen tapaan upporasvassa paistamalla.

Fallas, ruokakoju, Espanja, Valencia

Saatat myös pitää näistä

2 Kommenttia

  • Vastaa Hanna / Ranskatar reissaa maaliskuu 9, 2017 at 14:57

    Ihanasti olet osannut pukea Fallasien tunnelmaa sanoiksi! 🙂 Itseä harmittaa, etten asu enää Valenciassa nyt Fallasien aikaan, mutta joku vuosi aion vielä palata kaupunkiin kokemaan tuon juhlan! Syksyllä jo tuli selväksi, että valencialaiset osaavat juhlia 😀 Mascletan pääsin kokemaan ja olihan se aikamoista pauketta, sydämestä tosiaan ihan otti! 🙂

    • Vastaa Suunnaton maaliskuu 9, 2017 at 16:54

      Kiitos! Se oli kyllä yksi elämän unohtumattomimmista kokemuksista. Jää juhannukset ja vaput sen varjoon, vaikka vappukin opiskeluaikoina jatkui useamman viikon 🙂

    Vastaa