Pallontallaajat.net
Valikko
Suomi

Tampere kahdessa tunnissa

helmikuu 26, 2017
rautatieasema

Olen monesti käynyt Tampereella, mutta koskaan en ole tutustunut itse kaupunkiin. Muutama viikko sitten päätin tehdä siihen muutoksen. Tuore minijärkkäri Canon EOS M10 oli mukana, koska halusin testata sitä ja koska se nyt vaan on niin näppärän kokoinen. Koska kuvia tuli räpsittyä melko paljon, tehdään tämä juttu niiden pohjalta.

grafiikka

torni

Päivä alkoi Finlaysonin alueelta. Olin etukäteen googletellut jokin verran tuota aluetta. Paikanpäällä minut yllätti se, miten pieni varsinainen tehdasalue oli. Tai ehken vaan osannut hahmottaa mittasuhteita, koska olihan aluella leffateatteri, kahviloita ja ties mitä muutakin tarjontaa. Talviaikaan alue oli suht hiljainen. Alueen parhaat yllätykset olivat suloinen kahvila, johon olisin ehdottomasti mennyt, jos olisin ollut siellä vähän myöhemmin, sekä suloiset katumaalaukset! Viime kesänä alueen asfalttipinnoille on maalattu Finlaysonin kuoseja. Nyt maalaukset olivat jo kuluneet kulkureiteiltä, mutta kuosit olivat vielä hyvin tunnistettavissa. Maalaukset ovat varmasti näyttäneet upeilta väripilkuilta viime kesänä.

Finlaysonin kirkko

rakennus, puutalo, tiilitalo

rakennus

En ole aiemmin ihan ymmärtänyt, minkä takia Tamperetta kehutaan niin varauksetta. Minun ei kuitenkaan tarvinnut kävellä kuin muutaman korttelin verran, kun tunsin alkavani löytää Tampereen identiteettiä. Finlaysonin kulmilla pienet punatiilirakennukset ja suloiset puutalot seisoivat sulassa sovussa Näsinneulan kurkkiessa kattojen takaa. Pian katukuvasta alkoi löytyä myös näyttävämpiä rakennuksia, kuten tämä kuvan Pikkupalatsi. Pieni koristeellinen palatsi on rakennettu 1800-1900-lukujen vaihteessa Finlaysonin ensimmäiselle isännöitsijälle asuinrakennukseksi (lähde).

Jottei nyt ihan menisi söpöilyksi, niin kyllä kaupungista löytyi modernimpaakin katukuvaa, muun muassa näiden värien ansiosta.

graffiti

polkupyörä, pinkki, pyörä

Ohitettuani lukuisa tylsiä betonikerrostaloja (joista en tietenkään ottanut kuvia – eihän niissä ollut mitään ihmeellistä), pääsin takaisin sympaattisemman kaupunkikuvan pariin.

Tamperehan on oikeasti aika kivan näköistä seutua! Ja kovin monipuolista.

katunäkymä, kaupunki

rakennus

 

kanerva, kirkko, puukirkko

Talvisen kävelykierroksen jälkeen oli vielä hetki aikaa pienelle purtavalle. Kiertelin aikani rautatieaseman lähistöllä etsien kivaa ruokapaikkaa. Lopulta päädyin pienen kahvilan eteen. Mokkamestarien kahvila toimii sekä pienenä kahvilana että myymälänä. Löysin kaipaamani kahvin ja vähän syötävää, ja valitsin kahvilan muutamasta pöydästä mieluisen. Yleensä en tykkää yhtään syödä yksinäni, mutta tällä kertaa se oli oikein rentouttava kokemus. Kahvilassa soi ulkomaan rytmit ja viereisessä pöydässä puhuttiin englantia. Värikkäitä kahvi- ja teepurkkeja katsellessani tunsin siirtyneeni hetkeksi ulkomaille. Myymälä oli todella suloinen, ja olisin voinut jäädä pitkäksikin aikaa ihailemaan kaikkia myynnissä olleita tarvikkeita ja ihailemaan kahvilan taitavaa sisustusta.

Kyllä Tampere nyt näytti parastaan.

kahvila, kahvi, tee

kahvila

kahvila, kahvi

kahvila, kahvi, tee
kahvila, kahvi, tee, teepannu

Millaisia kokemuksia sinulla on suomalaisista kaupungeista? Onko joku kaupunki päässyt yllättämään positiivisesti, niinkuin Tampere nyt teki minulle?

 


 

Mitä tehdä Tampereella? Tampere, Suomi, matkavinkit, matkablogi, Finlayson

Seuraathan Suunnaton-blogia myös sosiaalisessa mediassa:

Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi

Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi, Blogipolku ja Bloglovin’

 

Saatat myös pitää näistä

4 Kommenttia

  • Vastaa Laura / Irtiottoja maailmalle helmikuu 26, 2017 at 12:21

    Tampere on ihana kaupunki! Näin Tamperelaisena sitä on hyvinkin helppo ymmärtää, miksi ihmiset tästä pitävät, ei ole minun silmissäni Tamperetta voittanutta. 🙂

    Tosin, samaan hengenvetoon on todettava että hävettää hieman myöntää, mutta tunnen kotikaupunkiani edelleen luokattoman huonosti, reilun kymmenen kaupungissa asutun vuoden aikana en ole vieläkään saanut aikaiseksi käydä tutustumassa kaupungin kaikkiin nurkkiin, vaan pyörin aina niillä samoilla alueilla.. Asia, jota olen monesti yrittänyt muuttaa, heikoin tuloksin..

    • Vastaa Suunnaton helmikuu 26, 2017 at 17:29

      Noinhan se just on. Mä syyllistyn ihan samaan. Kotikaupunki ja kotimaa jää helposti vieraiden paikkojen jalkoihin. Se on jännä, miten omaan kotikaupunkiinsa ei saa tutustuttua. Kun aikaa on “loputtomasti”, on helppo siirtää vierailua aina eteenpäin.

  • Vastaa miija helmikuu 27, 2017 at 12:19

    Oon aina ihan fiiliksissä kaikista Tampere-postauksista! Asun itse Tampereella ja tää on mun mielestä vaan kaikkein kivoin kaupunki Suomessa. 🙂 Kotimaan matkailua pitäisi enemmänkin harrastaa. Muutaman vuoden takainen parin tunnin reissu Porvooseen jätti minuun halun palata kaupunkiin vielä joskus uudestaan vähän pidemmäksikin aikaa. Vierailin siellä joulun aikaan ja voi mikä postikortti kylä se olikaan! Ehkäpä tänä kesänä saisin aikaiseksi palata kaupunkiin uudestaan. 🙂 Myös Turun saaristoon olisi joskus kiva päästä tutustumaan.

    • Vastaa Suunnaton helmikuu 27, 2017 at 19:02

      Luulen, ettei minkään muun kaupungin asukkaat hehkuta kotikaupunkiaan yhtä paljon kuin tamperelaiset. Jotain siinä täytyy olla 🙂
      Porvoo on kyllä ihana kaupunki. Talvivisiitti taitaa minulla olla vielä tekemättä, vaikka se onkin usein ollut mielessä juuri tuon joulutunnelman takia. Kesällä se on ainakin ihana paikka, jossa saa helposti vietettyä tuntikaupalla joen rannalla istuen.

    Vastaa

    Follow

    Follow this blog

    Get a weekly email of all new posts.

    Email address