Pallontallaajat.net
Valikko
Yleinen

Kaksi kokemusta ylibuukatuista lennoista

helmikuu 19, 2017
Kokemuksia ylibuukatuista lennoista, ylibuukattu lento kokemuksia

Päivitetty 30.3.2018

Moneen kertaan olen jo huokaissut helpotuksesta, että nyt minulle on tapahtunut kaikki mahdollinen, mitä lentomatkustuksessa voi tapahtua. Mutta niin vaan sitä saa todeta, että taas eteen sattui jotain muuta. Yksi matkaan eniten vaikuttavista sattumuksista on ylibuukattu lento.

Silloin tällöin lennot ovat niin ylibuukattuja, että kaikki matkustajat eivät mahdu lennolle. Tässä postauksessa kerron kahdesta kerrasta, kun ylibuukkaus on osunut omalle kohdalleni. Konkreettisia vinkkejä lentojen ylibuukkaustilanteisiin voit lukea postauksesta Miten toimia, jos lento on ylibuukattu.

Lentojen ylibuukkaus

Lentoyhtiöt myyvät lentokoneisiin lippuja yleensä jonkin verran enemmän kuin lentokoneessa on paikkoja. Kuulemma niin monet jättävät saapumatta lennolle, että ilman ylibuukkausta lentokoneet jouduttaisiin lentämään vajaina. Tämähän ei ole kannattavaa lentoyhtiön kukkaron eikä luonnonkaan kannalta.

Silloin tällöin ennen boardingin alkamista kuuleekin, kun matkustajien joukosta kysellään vapaaehtoisia siirtymään seuraavalle lennolle. Tästä palveluksesta maksetaan korvaus.

Minun kohdallani ylibuukkaukset ovat vaikuttaneet matkasuunnitelmiin kahdesti. Kummallakaan kerralla kaikki ei ole mennyt ihan nappiin.


Kotimaan lento

Aikoinaan olin lentämässä Helsinki-Vantaalta kotimaan sisällä kaupungista toiseen, kun portilla kuulutettiin vapaaehtoisia siirtymään seuraavalle lennolle. Kuulutuksessa lupailtiin, että seuraava lento lähtisi n. tunnin kuluttua. Hetken katselin tilannetta, ja kun vapaaehtoisia ei tuntunut löytyvän tarpeeksi, kävin ilmoittamassa itseni sellaiseksi.

Meidät vapaaehtoiset vietiin lentoyhtiön tiskille, jossa meidän piti saada uudet liput. Siinä vaiheessa työntekijät totesivat, että hups, se seuraava lento onkin sellaisen lentoyhtiön operoima, ettei meitä voida sille siirtää. Ja kappas, seuraava sopiva lento lähtisikin vasta parin-kolmen tunnin päästä.

Siinä vaiheessa kiitin, ettei minulla ollut kiirettä päästä määränpäähän. Alunperin meille oli lupailtu tiettyä korvausta lennon vaihtamisesta, mutta odotusajan pidennyttyä saatiin vähän suurempi korvaus. Saatiin valita muistaakseni 300 euron Finnairin lahjakortin ja 150 euron käteisen välillä. Lisäksi saatiin n. 7 euron lahjakortti lentokentän kahviloihin.

Koska kaikki ei aina suju ihan niin helposti, piti meidän jokaisen lähteä hakemaan korvausta porttialueen ulkopuolelta. Oikea tiski löytyi helposti, mutta tämän jälkeen jouduttiin tietenkin jonottamaan vielä uudestaan turvatarkastukseen.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, joskin pääsin huomaamaan, ettei “eväsrahaksi” annettu 7 euroa riittänyt lentokentällä juuri mihinkään.

Turkish Airlines, lounge, tarjoilu


Kansainvälinen lento: Istanbul – Tel Aviv

Kuka jää pois lennolta

Lensimme Israeliin Turkish Airlinesillä Istanbulin kautta. Olimme Istanbulin kentällä odottamassa Tel Avivin lennon boardingia, kun ihmisten seassa alkoi juoksennella lentoyhtiön ihmisiä.

Kuuntelimme vierestä, kun lentoyhtiön edustajat pysähtyivät joidenkin ihmisten kohdalle ja pyysivät, että nämä voisivat siirtyä seuraavalle lennolle. Odotusaika olisi melko pitkä, monta tuntia, joten monet jäivät miettimään.

Jossain vaiheessa meidänkin kohdallemme pysähtyi heikkoa englantia puhuva Turkish Airlinesin edustaja, joka kyseli meitä vapaaehtoisiksi jäämään seuraavalle lennolle. Onneksi olimme sivukorvalla kuunnelleet toisen edustajan juttuja, koska tästä meidän hemmostamme ei saanut mitään tolkkua. Sanoimme harkitsevamme asiaa jonkin aikaa, koska tuon miehen höpötykset olivat tosi epäselviä.

Kuulimme joidenkin suostuvan jäämään seuraavalle lennolle, joten oletimme, ettei meidän enää tarvitse. Hetken kuluttua sama edustaja tuli takaisin kohdallemme ja lähes polvillaan aneli, että suostuisimme vaihtamaan lentoa. Saimme kuulla autokauppiaismaisen myyntipuheen siitä, että Istanbul on tosi kaunis kaupunki, jossa kannattaa käydä odotusajalla tutustumassa.

Totesimme, että koska Israelissa kerran on tuona päivänä sapatti, joutuisimme pahimmillaan viettämään Tel Avivin kentällä viisi tuntia ennen kuin liikennevälineet taas kulkisivat. Siinä mielessä oli aika helppo suostua vaihtamaan seuraavaan koneeseen. Vaikka seuraavan lennon lähtöön olisi useampi tunti, ei se lopulta pidentäisi matka-aikaamme kuin tunnilla-parilla.

Kun konetta alettiin täyttää, siirryimme noin kymmenen muun henkilön kanssa lähtöportin tuntumaan odottamaan, kuinka moni meistä lopulta jäisi pois lennolta.

Osa porukasta oli suostunut jäämään vapaaehtoisesti, mutta joukossa oli myös hyvin kiukkuinen israelilaismies, jolta ei selvästikään oltu kysytty mielipidettä.

Loppujen lopuksi lennolta oli jäänyt pois sen verran moni, että vain kolme meistä jäi odottamaan seuraavaa lentoa.

Ylibuukattu lento

Kuva Pixabaysta

 

Ongelmia korvausten saamisessa

Meidät vietiin Turkish Airlinesin toimistoon, jossa allekirjoitimme paperit suostumuksesta siirtyä seuraavalle lennolle. Meille luvattiin, että saisimme korvauksen (250 dollaria / hlö) Tel Avivissa. Paperisodan jälkeen meidän piti vielä käydä toisella Turkish Airlinesin pisteellä, josta saimme kupongit loungeen.

Loungen käyttöoikeus oli rajattu, eikä se oikeuttanut meitä viettämään siellä aikaa koko 7-8 tunnin odotusaikaa. Jouduimme tappamaan aikaa muualla kentällä, ennenkuin pääsimme notkumaan loungen puolelle. Loungessa oli saatavilla pientä syötävää (mm. sämpylää, leivoksia, keksejä) sekä kaikenlaisia juomia.

Illalla pääsimme lopulta lentokoneen kyytiin. Tel Avivin kentälle saapuessamme lähdimme etsimään sitä Turkish Airlinesin tiskiä, josta saisimme korvauksemme.

Seikkailimme aika hyvän tovin lentokentän eri kerroksissa, kunnes lopulta löysimme pienenpienen tiskin, joka oli jaettu useiden lentoyhtiöiden kesken. Tiskin takana työskentelevä täti oli ihan ihmeissään, kun esitimme asiamme.

Ei hänellä mitään rahoja ollut. Meidän olisi mentävä Tel Avivin kaupunkiin Turkish Airlinesin toimistoon hakemaan korvauksemme.

Kiva. Mehän olimme lähdössä kentältä suoraan Jerusalemiin, eikä oltaisi Tel Avivissa seuraavaan kahteen viikkoon. Ja silloin kun oltaisiin, olisi luvassa pari päivää Israelin itsenäisyyspäivän juhlintaa, joten mahtaisikohan toimisto edes olla silloin avoinna.

Ylibuukattu lento, Tel Aviv

Kuva Pixabaysta

 

Korvausten hakeminen

Parin viikon päästä Tel Aviviin palatessamme selvittelimme Turkish Airlinesin toimiston sijaintia. Se ei totisesti sijainnut turistien suosimalla keskusta-alueella vaan bisneskeskustassa useiden kilometrien päässä.

Ei auttanut kuin lähteä bussiseikkailulle keskelle pilvenpiirtäjiä. Toimiston osoite meillä oli tiedossa, mutta katutasossa ei missään kohtaa mainittukaan Turkish Airlinesia. Lopulta jouduimme kysymään neuvoa ohikulkijalta, joka ohjasi meidän oikealle ovelle.

Aulassa meidän piti jättää passi pantiksi aulapalveluun, jotta saimme kulkuluvat 34. kerrokseen, jossa Turkish Airlinesin toimisto sijaitsi. Hissillä ylös, ja jäimme pois autiossa kerroksessa. Löysimme yhden lentoyhtiön logoilla varustetun oven, joka ei näyttänyt millään tavalla kutsuvalta. Aikamme siinä epävarmoina koputtelimme, kunnes joku tuli ihmetellen avaamaan oven.

Meidät johdatettiin avokonttorin läpi erään työntekijän luokse. Esitetimme asiamme. Olimme lopulta löytäneet oikean ihmisen. Korvaukset eivät kuitenkaan tulleet ihan näin helposti.

Korvauslomakkeiden lisäksi työntekijä halusi myös passimme. No, minun passini oli 34 kerrosta alempana aulavartijalla panttina kulkuluvasta. Ei auttanut kuin hurauttaa jälleen pitkä matka alas, selittää aulavartijalle ongelmani ja sulloutua jakkupukuisten toimistoihmisten kanssa takaisin hissiin ja pitkä matka yläkertaan.

Lopulta meillä oli kaikki tarvittavat dokumentit oikeassa paikassa, ja korvausasia saatiin hoidettua.

 

Ylibuukattu lento

Kuva Pixabaysta




Jos sinua kiinnostaa lukea enemmänkin seikkailustamme Israelissa ja Jordaniassa, klikkaa seuraavia linkkejä postauksiin:

 

Milloin lennolta kannattaa jäädä vapaaehtoisesti ja mitä asioita silloin pitäisi ottaa huomioon? Lue näistä asioista tarkemmin postauksesta Miten toimia, jos lento on ylibuukattu.

 

Millaisia kokemuksia sinulla on lentojen ylibuukkauksesta?

 


Suunnaton-blogi löytyy myös sosiaalisesta mediasta:

Facebook: @suunnaton
Instagram: @suunnaton
Twitter: @Suunnaton_blogi
Pinterest: @Suunnaton_blogi

Suunnaton löytyy myös blogipalveluista
Blogit.fi, Blogipolku ja Bloglovin’

Saatat myös pitää näistä

10 Kommenttia

  • Vastaa Reissu-Jani helmikuu 19, 2017 at 12:08

    Olen pyrkinyt hyödyntämään ylibuukkaus tilanteita – erityisesti mikäli aikataulut sen sallivat. Tällöin matkabudjettia voi kohentaa huomattavasti. Olin ostanut Estonia Airlines tarjousliput Helsinki-Tallinna-Kiova hintaan 99€/hlö. Helsingin päässä meitä kuuluttiin ja kerrottiin että on ylibuukkaustilanne, ja että voidaanko lentää Finnarin vuorolla joka lähtisi tunnin päästä. Korvauksena tuli minimi eli 125€/hlö. Koska meillä oli viiden tunnin vaihtoehtoaika edessä Tallinnassa hyväksyin tarjouksen. Lensimme tunnin päästä Tallinnaan ja kävimme “voittorahoilla” syömässä Tallinnan vanhassa kaupungissa aamiaista ennen Kiovan jatkolentoa – ja lennothan tulivat ilmaiseksi tässä tapauksessa. Viime syksyllä Marokosta paluussa oli Frankfurt-Helsinki kone täyteen myyty – tarjottiin 250€/hlö, ja neljän tunnin lisäodotusta. Tällöin juoksin jonoon, mutta joku oli hieman nopeampi ja kuittaisi ne rahat. Eli tilanteesta riippuen tällä “voi tienata”… varsinkin jos kohteeseen ei ole niin kiire. Kannattaa myös kysellä lippuja loungeen ja matkustusluokan korotusta (sain kerran Bangkok-Taipei välin upgraden ylibuukkauksen takia kun odottelin seuraavaa konetta neljä tuntia).

    • Vastaa Suunnaton helmikuu 19, 2017 at 17:54

      Aika hyvä diili tuo Helsinki-Tallinna -väli! Ihan totta, että näillä ylibuukkaustilanteilla voi helposti suurentaa reissukassaa tai tienata seuraavan reissun lennot. Tuolla Istanbul – Tel Aviv -lennolla meidän lisäksemme seuraavaan koneeseen jäi yksi jenkki, joka kertoi tienanneensa 1000 dollarin luokkaa olevan korvauksen USA-Eurooppa -välisellä reitillä. Kyllä kelpaisi, jos aikataulu antaa myöten.
      Hyvä kun mainitsit loungen ja upgradeauksen – mainio lisäys vinkkilistaan!

  • Vastaa Tiia(ntai) helmikuu 19, 2017 at 12:56

    Oho, menipä säätämiseksi Tel Avivissa! Kiitos hyödyllisestä jutusta, olipa hyvät vinkit lopussa. Toistaiseksi minulta on taidettu vain kerran kysyä, voisinko vaihtaa myöhempään lentoon. Lahjakortti kyllä houkutteli, mutta olin niin lenssuinen, että halusin vain mahdollisimman nopeasti kotiin peiton alle. 🙂

    • Vastaa Suunnaton helmikuu 19, 2017 at 17:49

      Hyvä jos vinkit tuli tarpeeseen 🙂 Joskus mukavuus kyllä menee korvauksen edelle, etenkin jos väsymys tai flunssa painaa päälle.

  • Vastaa Meri / Syö Matkusta Rakasta helmikuu 19, 2017 at 20:21

    Tosi mielenkiintoinen postaus! Salaa mä toivon, että joskus tulisi tällainen tilanne kohdalle – tietenkään ilman kunnollista korvausta en suostuisi mihinkään. 😉

    • Vastaa Suunnaton helmikuu 19, 2017 at 21:43

      Kiitos! Nyt kun on pari kertaa päätynyt vaihtamaan seuraavalle lennolle, on nämä ehdottomasti varteenotettava tapa kartuttaa reissukassaa. Vaikkei näillä kerroilla ole päästy ihan helpoimman kautta, voisin mielelläni tehdä saman vielä uudestaankin. Ja hei – olisi jäänyt Tel Avivin pilvenpiirtäjäalueet näkemättä, jos ei olisi tarvinnut etsiä lentoyhtiön toimistoa 😉

  • Vastaa Lentelijä huhtikuu 18, 2017 at 23:14

    Ylibuukkaustilanteissa olen ollut monta kertaa, mutta aina on riittänyt suorastaan jonossa vapaaehtoisia ottamaan pienempiä korvauksia kuin kuuluisi enkä ymmärrä miksi ihmeessä. Minimitaksa on EU:ssa mannertenvälisissä lennoissa 600 euroa ja kulut ja majoitukset päälle sekä tietenkin ne myöhemmät lennot. Ja tästähän ei sitten neuvotella. Piste ja loppu. Tämän kun kerrot sille kyselijälle, niin lähtee heti paikalla etsimään muita poisjääjiä eikä tarvitse koskaan pelätä jäävänsä pois lennolta. Korvaukset eri maissa ja lennoilla kannattaa tietysti ottaa selville etukäteen, mutta yleensä tarjoavat 50-10 % siitä, mitä kuuluisi maksaa, vähän riippuen vapaaehtoisten ja ylibuukkauksen määrästä sekä lentoyhtiön röyhkeydestä.

    • Vastaa Suunnaton huhtikuu 19, 2017 at 08:31

      Hyviä vinkkejä! Nuo minimitaksat kannattaisikin selvittää etukäteen. Onneksi tämä asia on ollut ainakin matkailumedioissa nyt aika paljon esillä.

  • Vastaa Sonja | FIFTYFIFTY maaliskuu 29, 2018 at 13:05

    En jostain syystä pystynyt vastaamaan Facebookissa sun kommenttiin, mutta siis kunnon korvaukset sentään saatiin. Ja se oli sentään hyvä, että asutaan lähellä lentokenttää niin saatettiin sulla nukkumaan päikkärit tässä seuraavaa lentoa odotellessa. Mutta jotenkin toivoisi, ettei liian usein joutuisi jäämään koneesta. Ja Finskin virkailijatkin oli ihan puulla päähän lyötyjä, että meidän Rooman lento oli ylibuukattu jopa kahdeksan ihmisen verran.

    • Vastaa Suunnaton huhtikuu 1, 2018 at 12:09

      Hyvä ettei korvauksista tarvinnut tapella sen enempää. Tosi harmittavia tuollaiset pakon edessä -vaihdokset.

    Vastaa

    Follow

    Follow this blog

    Get a weekly email of all new posts.

    Email address